Romutuspalkkio

Mikä romutuspalkkio on?

Auton ostaja saa 1 500 tai 2 500 euron alennuksen uuden henkilöauton hankinnan yhteydessä kierrätettyään samalla omistamansa vuonna 2007 tai aikaisemmin ensirekisteröidyn liikennekäytössä olevan henkilöauton. 

Romutuspalkkiota myönnetään 1 500 euroa sellaisen uuden auton hankintaan, jonka hiilidioksidipäästöt ovat enintään 110 g/km. Valtion osuus palkkiosta on 1 000 euroa ja autoalan 500 euroa.

Uusille ladattaville hybrideille, sähköautoille tai niille autoille, joiden käyttövoimana on joko kokonaan tai osittain korkeaseosetanoli, metaani (maa- tai biokaasu), ei aseteta päästörajaa ja romutuspalkkio on 2 500 euroa. Valtion osuus palkkiosta on 2 000 euroa ja autoalan 500 euroa.

Valtio on varannut budjetissaan 8 miljoonaa euroa romutuspalkkiota varten vuodelle 2018. Romutuspalkkiokampanja on voimassa elokuun loppuun asti tehtyihin uusien autojen tilauksiin tai siihen asti kunnes määrärahaa on jäljellä. Palkkio perustuu joulukuussa 2017 hyväksyttyyn lakiin.


Kysytyimmät kysymykset

Koska romutuspalkkio perustuu lakiin, romutettavalle autolle ja uudelle tilalle hankittavalle autolle on asetettu joitakin rajoituksia. Olemme koonneet tälle sivustolle romutuspalkkiosta usein kysyttyjä kysymyksiä vastauksineen - niiden joukosta kannattaa etsiä vastausta, jos et ole varma, soveltuuko oma autosi tai tilalle suunnittelemasi uusi auto romutuspalkkiokampanjaan.